Se oli selvää silloin: minusta tulee uranainen, menestyjä, johtoporhaan jakkupuku.
Kunnes kokemus karttui ja palaveripullat eivät maistuneetkaan.

Varmasti  monien silmiin minussa olisi ainesta.
Osaan sanoa tarvittavat, pitää langat näpeissä,
hymyillä kun tarvitaan, esiintuoda tietämyksen.

Mutta nyt.
Miksi suotta lähteä kolkuttelemaan lasikattoja,
tavoittelemaan suurempaa tuolia,
massiivisempaa kuukausituloa.
Niistä saatava onni on haperoa, näennäistä kiiltoa ja pintakuvaa.